Yhteisöllisyys
Kankaanpään A-kodin toiminta perustuu yhteisöllisyyteen, mikä tarkoittaa sitä, että koko yhteisöä käytetään tietoisesti muutosta eteenpäin vievänä tekijänä.
A-kodin yhteisö muodostuu useasta pienyhteisöstä, joissa on noin kymmenen asiakasta. Jokaisella yhteisön jäsenellä on vastuu siitä, että yhteisö toimii ja että kaikilla on turvallinen olla ja ympäristö pysyy siistinä ja kunnossa. Pienyhteisössä asiakas saa vertaistukea, joka antaa uskoa ja tukea elämänmuutokseen. Asioiden jakaminen muiden asiakkaiden kanssa auttaa oman elämän muutostyössä. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa auttaa luottamuksen rakentumisessa sekä oman elämäntilanteen arvioinnissa ja muutoksessa. Kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa voi olla aluksi vaikeaa, koska luottamus muihin ihmisiin on kokenut kolauksia. Vähitellen turvallisessa ilmapiirissä on mahdollista avata omia elämän solmukohtia muiden kanssa.
Yhteisö on positiivinen voimavara muutostyöskentelyssä. Tärkeintä yhteisössä on turvallisuus, vain turvallisessa yhteisössä muutos on mahdollinen. Yhdessä sovittuihin asioihin sitoudutaan ja ristiriidat otetaan avoimesti esiin. Yhteisö vaatii sopeutumista ja samaa sopeutumista yhteiskunta vaatii mieltä kaikilta. Muiden asiakkaiden tarjoamaan peiliin omasta toiminnasta ei aina ole helppo katsoa, muutostyöskentely ei ole helppoa. Muut ihmiset toimivat myös pehmentäjinä silloin, kun asiakas on liian ankara itselleen.
Konkreettisesti yhteisöllisyys näkyy arkipäivässä yhteisinä ryhminä, työtehtävinä ja vastuun ottamisena omasta toiminnasta pienissä asioissa. Yhteisössä ei pääse pakoon omaa vastuuta sekä itsestä että koko yhteisöstä. Tehdystä työstä saa kiitosta ja tekemättä jättämisestä muistutuksen ja kannustuksen hoitaa asia kuntoon.
