Kuntoutus
Kuntoutus sisältää:
- henkilökohtaisen kuntoutussuunnitelman
- yksilöllisiä tehtäviä
- toiminnallista kuntoutusta (työtehtäviä, kädentaitoja, liikuntaa ja vapaa-ajan toimintaa)
- työntekijöiden ohjaamia keskustelu- ja teemaryhmiä
- asiakkaan tekemän henkilökohtaisen hyvinvoinnin arvion viikoittain
- asiakkaan tekemän kuntoutustoiminnan arvion viikoittain
- henkilökohtaisia keskusteluja
- jatkohoitosuunnitelman
- lääkärin palvelut
Psykososiaalinen kuntoutus A-kodissa perustuu ASTA-työskentelyyn® ja yhteisöllisyyteen.
Kiinteitä kuntoutusjaksoja ei ole, vaan kuntoutuksen pituus määräytyy asiakkaan tarpeiden mukaan. Yleensä asiakkaalle suunnitellaan ensin kuukauden jakso, joka voi jatkua edelleen pidempänä jaksona A-kodissa tai intervallikuntoutuksena. Ensimmäisten päivien aikana tavoitteena on rauhoittuminen ja tutustuminen kuntoutukseen A-kodilla. Aluksi asiakkaalla on aikaa tasapainottaa unirytmiä ja vieroitusoireita sekä keskittyä oman päihdekuntoutuksen aloittamiseen. Yhdessä asiakkaan kanssa kartoitetaan hänen elämäntilannettaan ja laaditaan yksilöllinen kuntoutussuunnitelma. Tämä vaihe kestää yksilöllisesti parista päivästä pariin viikkoon.
Kuntoutus rakentuu yksilöllisen kuntoutussuunnitelman pohjalta. Ryhmät ovat tärkeä osa työskentelyä. Niissä käsitellään mm. päihderiippuvuuteen ja muutokseen liittyviä kirjallisia tehtäviä. Asiakkaalla on myös mahdollisuus yksilökeskusteluihin ja pariskunnilla parikeskusteluihin. Lisäksi A-kodilla on toiminnallista kuntoutusta, johon sisältyy mm. työtoimintaa, liikuntaa ja kädentaitoja. Vapaa-ajalla asiakkailla on erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja asiakkaiden oma Toverikunta järjestää vapaa-ajanohjelmaa iltaisin ja viikonloppuisin. Iltaisin on mahdollisuus käydä itsehoitoryhmissä (AA ja NA). Lue enemmän viikko-ohjelmasta.
Kuntoutus toteutetaan mahdollisimman lääkkeettömänä ja riippuvuutta aiheuttavista lääkkeistä tehdään lääkärin valvonnassa vähennyssuunnitelma. Oireenmukainen lääkitys asiakkaan perussairauksiin sisältyy hoitomaksuun. A-kodissa ei ole mahdollista käyttää opiaattipohjaisia lääkkeitä eikä korvaushoitolääkkeitä.
Tärkeä osa kuntoutusta on monipuolinen, ravitseva ja maittava ruoka. Keittiöhenkilökuntamme valmistaa päivittäin kaksi lämmintä ateriaa ja aamupalan. Keittiö jakaa välipala- ja iltapalatarvikkeet ja nämä nautitaan omissa yhteisöissä. Erilaiset dieettiruuat valmistetaan ammattitaidolla ja keittiössämme myös leivotaan viikoittain. Pienyhteisöissä on mahdollista tehdä myös yhdessä ruokaa ja perheitä tuetaan valmistamaan aterioita omassa kodissa.
